Sä et satuta vaan itteäs

Mulla on ollu taas vaihteeksi rankkaa. Oon yrittäny parantua, retkahtanu ja toistanu sitä kuviota onnistumatta kummassakaan. Jos vaan voisin lakata olemasta... Liikunnatki on jääny vähäselle rakkaan valvonnan ja flunssan vuoksi.

Yhtenä yönä mä itkin, koska rakkaani oli vitsaillut olevansa vielä mua pienempi ja sitten kosketellut mun käsiä, jotka on mulle arka paikka, koska ne ei oo niin laihat kuin haluisin. Mun käsien pitäis olla pelkkää luuta... No, olin kumminkin aika vakuuttunut, etten edes näytä laihalta, kunnes...

Toisenlaisena yönä käytiin yllättävää keskustelua rakkaan kanssa. En halua kirjottaa sitä kokonaan, mutta pätkiä siitä kyllä.

Rakas: "Tiiätkö, tänään, kun mä kattelin sua ja oikein katoin sun sivuprofiilia, mä vasta oikeen tajusin, miten sairaan laiha sä oot. Susta näkyy sun alipainosuus. Vaatteet päällä ei näytä niin pahalta, mutta ilman niitä... Vatsan seutu ja ne kylkiluut..."
Minä: "Mä muistelisin kuulleeni aiemmin jonkun kommentin alkavasta kaljamahasta ja sit mä oonkin laiha... En ees tiiä, mitä sanoisin tohon."
Rakas: "No, niin. Mua ei yhtään haittais, jos painoa tulis lisääkin."
Niin, niinhän ne kaikki aina sanoo... Ja tuomitsee mielessään.
Rakas: "Mä en aio pakottaa sua syömään, mutta en myöskään pelkää soittaa sulle ambulanssia ja kertoa sun niistä huijausjutuista, joita oot käyttäny, riippumatta siitä, aiotko käyttää niitä sillä kertaa vai et. Ja muista, että sä et satuta vaan itteäs tällä kertaa."
Minä: "Niin, viime kerralla mulla ei oikeen ollu ketään, ketä ois kiinnostanu. Sain vaan keskittyä itteeni, mutta nyt en mä sua haluu satuttaa. Mä en haluu sulle turhaa kärsimystä. Mä en tiiä, ootko sä huomannu, mutta mä oon yrittäny viime aikoina enemmän tota parantumista."
Rakas: "Joo, oon huomannu. Ja lähdetäänkin siitä olettamuksesta, ettei ambulanssia tarvi soittaa. Mä en tiedä, paljonko sä vihaat mua mun kertoessa huijauskeinoistas."
Minä: "En mä sua vihais... Mua vaan ärsyttäis, mutta ymmärsinhän mä sillonkin, kun yhdellä kertaa yks mun kaveri yritti auttaa mua."
Rakas: "Eikä meidän suhde päättyis siihen, jos joutuisit sairaalaan. Sä voit olla varma, että ravaisin siellä."
Minä: "Mä rakastan sua. Miten mä oon ansainnu noin ihanan miehen?"
Rakas: "Mäkin rakastan sua."
Mä halusin kovasti itkeä ton keskustelun aikana. Vaikka huoneessa oli pimeää, erotin juuri ja juuri rakkaani kasvoilta saman tuskaisen surun kuin joskus aiemmin exäni kasvoilta, kun tämä näki minut alimmassa painossani. Exä tuolloin löi nyrkkiä pöytään ja itki.