Needing time of my own

"I avoid people that I actually like. I suppose that’s a phobia, but it’s also a habit." - Morissey, 1984

Se on yksi ja sama, paljonko nukun. Sekin on yksi ja sama, kenestä pidän. Ainoa asia, mikä lataa vielä akkuja, on oleminen yksin. Huomenna ja ylihuomenna en oo menossa kouluun. Oon kipeä, vielä ihan siedettävän kipeä, mutta mä haluan olla yksin. Käy sääliksi sitä poikaa, joka yleensä hengaa mun kanssa. Se on huomisen yksin tai sit se ettii seuraa. Toivon tavallaa jälkimmäistä, jotta saisin mun koulun aikaiset paastopäivät takas. Mut sit yksinäisyys pahenee. Mä en tiiä, mitä mun pitäis enää haluta...

Ranskaa oli tänäänki. Paritöitä. Opettaja loi hämmentyneen katseen muhun ja kysys, kenen kanssa haluisin tehdä paritöitä. Miks pitää olla paritöitä? Mä haluun vaa olla yksin. Tuntuu kuin mun pari ois tehny suuren uhrauksen tarjoutuessaan harjoittelemaan ääntämistä mun kanssa. No, ei se mua kyllä niinkää haitannu, vaikka oon huomannu sillä anorektisia taipumuksia ja sillä on parempi kroppatyyppi kuin mulla. Jos se laihtuis ihan kunnolla, se päihittäis mut 6-0, mut ei sillä, ettei se olis jo pieni. Kutsun sitä mielessäni mademoiselle thinspoksi ja pelkään jokin tunti vielä sanovani ääneen sen. Mademoiselle thinspo ääntää ranskaa kans hyvin. Mä taistelen ranskan r-kirjaimen kanssa varmaan hamaan loppuun saakka. Mä kuvittelen mielessäni, miten se varmaa nauraa mulle. Lopulta parityöt loppus kumminki ja tuli sit ryhmätöitä. Se meni 3:n hengen ryhmään ja mä jäin yksin.
 Minä: "Olkaa vaa kolmestaa, en mä viitti tuppautuu, ku niit roolihahmoiki on just 3."
 Mademoiselle thinspo: "Mut sit sä jäät yksin."
Minä: "Sellast se on." Mä kohautin olkapäitä ja käännyin selkä niihin päin hokien mielessäni, ettei mua kiinnosta, että mademoiselle thinspo on pieni ja mukava ja mun vierestä pois siirtyny jätkä oli sen kans samas ryhmäs. Ehkä sit, kun mä oon tarpeeks laiha, voin tuppautuu. Tällasena en missään nimessä. Vien vaan tilaa.

Ja mitäköhän mä aion tehdä näillä kahdella päivällä, jotka on omistettu pelkästään mulle itselleni? Ainakin liikkua, tietysti. Syömisestä en oo varma vielä, kattoo nyt. Äiti toivos, että tulisin kotiin, mutta pahoinvoinnin takii en oikein viittis, äidin vauva sairastuu muute viel ja en jaksais olla syypäänä. Ainaki mun vuokraisäntä on jossai vaihees huomista tulos vaihtamaa patterei ja siks väliks mä meen kauppaan tai lenkil, riippuen ihan siitä, mitä kello näyttää. Miks mulla ees pitäis olla suurii suunnitelmii? En kuitenkaa jaksa tehä mitää erityist ja jos meen keskustaan, mua aletaan kutsuu lintsariks.

49 päivää jouluun muute. Mua ahdistaa jo, ettei täl kertaa mun mummu ja pappa oo elos, luvassa on suklaata ja sen myötä oksentelua, feikkihymyjä ja pidempi jakso tarkkailun alaisena ts. kotona. Onko olemassa kevytglögiä?