Mitäs nyt omatunto? Pitäisikö mun olla tekemässä niitä keskeneräisiä läksyjä ja menemässä aikaisin nukkumaan? Pitäisikö mun olla vastuullinen lukiolainen?
Mä pakoilin vastuuta viime yönä. Olin pitämässä hauskaa muiden kuin koulukavereiden kanssa. Käytiin ravintolassa (!) ja leffassa kattomassa Stephen Kingin Carrie. No, onneksi ravintolassa vetosin muutaman muun lisäksi pieniruokaisuuteen ja otin lasten aterian. Riskillä mentiin. Mua ei kiinnosta, miten vähäset yöunet vaikuttaa mun koulumenestykseen. Haluun olla mieluummin vähän väsynyt, vähän omissa maailmoissa tiukan todellisuuden kohtaamisen sijaan. Sitä paitsi mulla oli pitkästä aikaa oikeasti hauskaa.
Mä pakoilin vastuuta viime yönä. Olin pitämässä hauskaa muiden kuin koulukavereiden kanssa. Käytiin ravintolassa (!) ja leffassa kattomassa Stephen Kingin Carrie. No, onneksi ravintolassa vetosin muutaman muun lisäksi pieniruokaisuuteen ja otin lasten aterian. Riskillä mentiin. Mua ei kiinnosta, miten vähäset yöunet vaikuttaa mun koulumenestykseen. Haluun olla mieluummin vähän väsynyt, vähän omissa maailmoissa tiukan todellisuuden kohtaamisen sijaan. Sitä paitsi mulla oli pitkästä aikaa oikeasti hauskaa.
Niin, mulla oli hauskaa niin kauan kunnes tää päivä valkeni. Aattelin, että öiset fiilikset kannattelis mua päivän läpi, mutta mun yks peruskaveria parempi ystävä järjesti yllätyksen. Jep, se on se kaveri, joka on ainoa mun tämänhetkisestä syömishäiriöstä tietävä.
Ranskan tunti. Sekalaisia ajatuksia. Mä ootan, että pääsisin kertomaan tälle ystävälleni öisestä hauskuudesta ja siitä, että oon kerrankin aidosti ilonen. Se kuitenkin ignooraa mut täysin ja siirtyy juttelemaan muille. Oispa se sanonu mulle ajat sitten jo, ettei sitäkään kiinnosta...
"Pardon mademoiselle", se sanoo huonolla ääntämyksellä ja jättää mut yksin. Kuuluu naurua ja mä tunnen luissa ja ytimissäni, miten mulle nauretaan. Taas. Miten se kehtaa lähtee vaan sanomalla tollasen naurettavan kevyen lauseen?!
Ranskan tunti. Sekalaisia ajatuksia. Mä ootan, että pääsisin kertomaan tälle ystävälleni öisestä hauskuudesta ja siitä, että oon kerrankin aidosti ilonen. Se kuitenkin ignooraa mut täysin ja siirtyy juttelemaan muille. Oispa se sanonu mulle ajat sitten jo, ettei sitä
"Pardon mademoiselle", se sanoo huonolla ääntämyksellä ja jättää mut yksin. Kuuluu naurua ja mä tunnen luissa ja ytimissäni, miten mulle nauretaan. Taas. Miten se kehtaa lähtee vaan sanomalla tollasen naurettavan kevyen lauseen?!
Kaveri, jota tyyliin kaikki erehtyy luulemaan mun poikaystäväks: "Sä oot ajoissa. Mites ranska?"
Minä: "Iha... semi. X ei enää haluu istuu mun kans."
S.A.:"Ketää ei kiinnosta, tuki suus."
Se kaveri: "Ai kui?"
Minä: "No en mä tiiä, mut se on perseest, koska mä luulin, että me ollaa kavereit, niiku oikeesti läheisii."
Se kaveri: "Joo, mä oon kokenu ton kans monta kertaa. Yritä aatella sitä positiivisesti."
Ana: "Ainakin sulla on pienemmät mahdollisuudet jäädä kiinni."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti